Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen

Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen
Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Talvileiri vietetty

Talvileiriä vietettiin taas kahdessa eri osoitteessa. Tane Teneriffalla ja Jokke&Häpä Levin takamaastossa eräkämpällä. Tane ei tullut mukaan vaikka Levijoki tarjosi näin hienon kylpypaikan.
Juomaakin tarjolla

Pohjoisen leiri keskittyi tällä kertaa offpiste hiihtoon, mutta huonon maastotiedustelun takia moottorikelkkakilometrejä tuli siinä sivussa kolmessa päivässä 200. Perinteisesti hommahan oli molemmille suhteellisen uutta toimintaa (osa kamoista purettiin kaupan paketista vasta perillä :-)), joten oppirahoja maksettiin sunnuntaihin asti (näitä tarinoita ei kannata tänne kirjotella.. mainittakoon kuitenkin, että pusikkoa löytyy Lapistakin, kamat kannattaa kiinnittää kunnolla kelkkaan ja kelkan avaimet on hyvä pitää tallessa).
Pikku pannut
Lopulta kuitenkin päästiin asian ytimeen Aakenustunturilla. Aurinko paistoi ja ylä- ja alamäet sujui joutuisasti ilman näköhavaintoa muista ihmisistä (tai juuri ennen poislähtöä tuli yleisöryntäys, 6 ihmistä, Aakenuksen huipulle)




Vahvistettu kisakalenteri 2014, kaikkiin kisohin jopa jo ilmottauduttu

10.5. Spring Adventure, Hyvinkää
  • Jokke, Tane
10.5. Muddy X, Oulunseutu
  • Harri
28.5. Kärkkäinen Challenge , Ii
  • GA powered by K&T eli Harri, Kaj ja Tommi Sillanpää
14.-15.6.2014 Kuopio-Jukola
  • Atqsi: Aki, Janne, Harri jne. Muutama mahtuu vielä...
28.-29.6. Geopark Challenge, Oulu-Rokua
  • Harri, Jokke ja Tane ilmottautuminen tehty (taas no 1.)
9.-10.8. Retki-Rogaining, Hailuoto
  • Atqsi eli Harri, Aki
12.-13.9. Lost in Kajaani , Kajaani
  • Harri, Jokke ja Tane

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti